


Tänään on ollut ihan huippupäivä! Nukuin pitkästä aikaa hyvin, kun keksin sulkea puhelimen yön ajaksi (ihan hyvä keksintö olisi varmaan ollut viikkoja sitten jo..) ja herättyäni Viivi alias Älykäs Kääpiö pyöräili meille ja lähdettiin stadiin katsomaan "Ja saapuu oikea yö", joka paljastu suuren luokan pettymykseksi. Juoni eteni etanan vauhtia, tapahtumat olivat ennalta-arvattavia ja kaikesta huolimatta elokuva jätti kysymyksiä avoimeksi (ei mitään yhteiskunnallisia tai filosofisia vaan suoraan päättömiä "mitä ohjaaja on tällä halunnut sanoa?" -tyyppisiä. Tai ehken oo tarpeeksi syvällinen päästäkseni käsikirjoittajan kanssa samalle aallolle.. )
Leffan jälkeen nähtiin mun entinen koulukaveri sisäoppilaitoksesta kolmen vuoden tauon jälkeen ja nauroin lähes taukoamatta Tiian jutuille -mikään ei siis ole muuttunut sitten seitsemännen luokan, ikävä ainoastaan kasvanut. Täten lupaankin julkisesti vierailla myös Tiian luona Tampereella syksyn aikana !!
Kotona laitoin maailman parasta kanapastaa, joka oli kieltämättä esteettisemmän näköinen viimeksi, kun tarjoilin sitä vieraalle, hah no aina ei voi voittaa.
Ps. Huomenna työhaastattelu, pistäkää peukut pystyyn jotta pääsisin mun neidin kanssa samaan duunipaikkaan!
voi ei oot niin mielettömän kaunis
VastaaPoista♥
kiitos paljon lumotar ♥
Poistavoi tytöt oottepa nätteinä ! Toivottavasti Tiia välitti mun terkut sinne sulle :) Ja oot tottakai munkin puolesta meidän luukaalimme aina tervetullut ! :>
VastaaPoistaKiitos Heta! Välitti ja terkkuja takasinkin:) Anteeksi etten lisännyt tohon sua ("sun luona") mutta pidin sitä itsestäänslevyytenä. Kiva ois nähdä teitä molempia!!:)
Poistanoi pöksyt on aika rakkaus! kiva lukee välillä tämmösii "tavis" postauksia!(:
VastaaPoistanoi on mielettömät eikä kuvatkaan tee oikeutta niille!:) kiitos, ehdinkin jo miettiä että eikö kukaan huomaa että kirjoitan selvää suomen kieltä, jossa ei tarvitse pohtia että "mitä toi muija tällä kertaa meinaa??" :DD
Poistakauheita junttikuvia!! älykäs kääpiö hahah... ja must se leffa oli hyvä!
VastaaPoistaVähän joo, mut muista Vizba: "älyllisesti samalla tasolla" !!
PoistaLeffa oli mitä oli
ooi sun hiukset on ihanat! niin paksut ja pitkät...
VastaaPoistaKiitos paljon Ansku!!:)
PoistaMissä kävit työhaastattelussa? :)
VastaaPoistaEspoossa muhaha:)
Poista